Anna pois itkuista puolet

Eilen se sitten iski - totaaliromahdus. Olin käynyt salilla tekemässä selkätreenin, ja kotiin päästyäni luin fyssarilta saamani sähköpostin. Aiemmin aamulla olin laittanut hänelle jälleen kerran viestin täynnä kysymyksiä mitä saan tehdä ja olisiko tää liike hyvä vai huono jne. Etukyykkykin on nyt sitten pois treeniohjelmasta, sillä se on alaselälle vähän turhan rankka vaikka käyttäisin vyötä. En tiedä mitä tapahtui, mutta seuraavaksi makasinkin olohuoneemme lattialla ja itkeä pillitin kuin pikkulapsi. Tiedän, että pitäisi olla kiitollinen siitä että olen elossa, kaikki raajat tallella ja pystyn kuitenkin treenaamaan, mutta silti alan olla henkisesti niin finaalissa tämän kaiken suhteen. Treenaaminen on mulle vähän niin kuin kaikki kaikessa, ja kun en nyt pysty täysillä treenaamaan niin syö kyllä naista aika huolella. 

Pitää niin hyvin paikkansa lause, että jonkin asian arvon tajuaa vasta kun sen menettää. En enää edes muista, millaista oli elää kivutonta ja suht stressitöntä/huoletonta elämää. Tänä vuonna en ole oikeastaan muuta tehnytkään kuin stressannut ja kärsinyt ajoittain kovistakin kivuista. Kesä oli todella kamalaa aikaa, ja jos vain voisin, niin pyyhkisin kyseisen ajanjakson kokonaan pois kartalta. Mieluiten kyllä koko tämän muunkin vuoden. Ilmeisesti juuri tämän stressin takia minulta on lähtenyt aivan järkyttävä määrä hiuksia kesästä lähtien, ja entinen letti onkin nyt hyvin kaukainen muisto vain. Nyt tietenkin murehdin lisää tätä hiustenlähtöä, ja kaikkihan tietävät mitä se sitten aiheuttaa... Jep. Vuodenvaihteessa olenkin sitten varmaan jo kalju. Turhauttaa ja ehkä jollain tapaa suututtaakin, miten jotkut ihmiset eivät tajua miten vakava asia tämä minulle on, ja suorastaan nauravat minun "typerille jutuilleni". Joo, ymmärrän kyllä toisaalta miksei tuuhean leijonanharjan omaava ystäväni näe tätä asiaa ihan samalla lailla kuin itse näen, mutta voisi edes yrittää ajatella asiaa minun kantiltani. 

Tiedän olevani seminegatiivinen ihminen, valitan ja ruikutan paljon. Olisikin upeaa omata samanlainen positiivinen asenne ja ote elämään kuten Elastisella on, mutta tuntuu vain niin kovin vaikealta. Varmasti hänelläkin on niitä huonoja päiviä, mutta olisihan se hienoa kun minut muistettaisiin ihmisenä joka oli aina niin hyvällä tuulella ja kaikille ystävällinen. Perusilmeeni taitaa olla aika luotaantyöntävä (ei välttämättä johdu huonosta päivästä/huonosta tuulesta tms, olen vain keskittynyt :D) ja työkaverinikin tokaisi kerran että "Ella on aina vihainen!". Tuo oli aika pysäyttävä kommentti. Enhän mä nyt aina ole vihainen... Omaan jokseenkin erikoisen huumorintajun, että ehkä sekin vähän hämää muita ihmisiä. Pohjimmiltani olen kuitenkin pirun herkkä ja melkoisen ujokin vielä. Tuon kaiken peitän vetämällä jonkinlaista roolia, mutta lähimmät ystäväni ja perheenjäsenet kyllä tuntevat sen todellisen Ellan.

Vuoden alussa päätin joka päivä kirjoittaa paperilapulle edes yhden positiivisen asian - liittyi se sitten itseeni tai vaikka vain kauniiseen säähän. Vuoden lopussa voisin sitten näitä lappusia lukea ja huomata, että ei se elämä nyt niiiin kamalaa ollutkaan. No, arvatkaapa montako lappua on tullut kirjoitettua? Jep... Eihän vieläkään ole kyllä myöhäistä, nyt täytyisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä toimeen! Aivan liian paljon keskityn niihin asioihin jotka elämässäni ovat huonosti. Olen koko elämäni ajan kärsinyt surkeasta itsetunnosta eikä tämän suhteen ole kyllä menty etiäpäin yhtään. Voisin helposti viettää parikin tuntia peilin edessä ja etsiä itsestäni niitä vikoja: liian paksut reidet, maha on silkkaa pläskiä, ruma naama, liian vähän tukkaa, liian iso nenä, liian pienet silmät, liian vähän lihasmassaa ja niin edespäin. En tiedä loppuisiko tuo lista koskaan. Olen käynyt meidän työterveyspsykologilla ja voi pojat että oli hankalaa kun hän käski kertoa kolme hyvää asiaa itsessäni. En nyt enää muista mitkä asiat sitten lopulta keksin, huumorintajuni nyt taisi ainakin olla yksi.. Tiedä kyllä sitten onko se hyvä vai huono asia. Niin joo ja sinnikkyyteni. Elämässäni on tapahtunut vähän turhankin paljon ikäviä asioita (ja turhan varhaisella iällä), mutta tässä sitä vain ollaan. Aina välillä mietin millainen olisin nyt, jos olisin saanut elää erilaisen lapsuuden ja nuoruuden. Millainen ihminen olisin nyt? Entä jos en olisi koskaan telonut itseäni, olisiko minusta kehittynyt näin sitkeää sissiä? Ehkä elämäni tulee olemaan ainaista jossittelua, kuka tietää :)

Toisaalta on hyvä, etten tyydy vähään. Kehitys loppuu, kun ihminen on tyytyväinen. Eli minä tulen kehittymään aina ja ikuisesti :D olen myös kovin kilpailuhenkinen mitä tulee varsinkin saliharjoitteluun. Tässäkin on tietysti omat huonot puolensa, mm. riski loukkaantua kasvaa kun aina pitäisi olla vahvempi kuin kaverin. Että ehkä siinäkin mielessä se yksin treenaaminen on mulle sopiva juttu...Meillä on "onneksi" vain yhdet kimppatreenit viikossa, mutta on kyllä kivaa kun joutuu haastamaan itsensä jos kaveri vieressä tekee enemmän toistoja tai isommilla painoilla. 

kuva

Jokin aika sitten sain salilla kommenttia, että olen kyllä selkeästi kehittynyt tässä kesän aikana (erinäisten syiden takia aloin jälleen treenaamaan yksin). Olin itsekin hieman varovaisesti samaa ajatusta kypsytellyt päässäni, kun olkapäät alkoivat jo vähän erottua ja selkä kasvaa. Samantien kyllä vaihdoin taas negatiivisiin ajatuksiin, "onhan tässä vähän kerätty fläsääkin" ja sitä rataa. Mikä hitto siinä on niin vaikeeta, ettei voi edes yhtä positiivista ajatusta suoda itselleen?? Mä tiedän ettei tämä mun negatiivisuus johda kuin ennenaikaiseen hautaan tai tuo mulle yhtään mitään hyvää, mutta silti on aina vaan mollattava itseään. Ja mitä mä tästä hyödyn? EN YHTIKÄS MITÄÄN!! Otin silloin alkuvuodesta tavoitteeksi nostaa sen 60kg penkistä vuoden loppuun mennessä. Check, I did it. Mitäs jos nyt ottaisin tavoitteeksi muuttua paremmaksi ihmiseksi? Lopettaisin tämän turhan ruikuttamisen ja oppisin arvostamaan itseäni. Ehkä, hui kauhistus, jopa rakastamaan itseäni. Avaan silmäni: mulla on maailman ihanin mies, upeita ystäviä ja ihana äiti ja sisko.
Kaikki raajat tallessa, kaikki raajat liikkuvat. Selkä on nyt kipeä, se on todennäköisesti kipeä vielä huomennakin ja ensi viikollakin, mutta mä sentään tunnen sen kivun. Monikohan halvaantunut antaisi mitä vain, että saisi jälleen tuntea vaikka sitä kipua edes. Pelit on kielletty nyt, mutta tilanne voi olla aivan toinen jo parin kuukauden päästä. Ehkä sen ajan jaksaa odottaa ennemmin kuin pelata nyt ja rikkoa itsensä siihen kuntoon ettei tarvitse pelata enää koskaan. 

kuva

Jatkossa annan itkuista puolet pois, kaikkea ei tarvitse pitää sisällään ja yksin hautoa ja murehtia :) 

Elossa ollaan!

Heippa!

Uskokaa tai älkää, mutta elossa ollaan vielä :D ihan pikkusen on aikaa vierähtänyt viime kirjoituksesta, ja sitten se vaan jäi.. Ja jäi.. Todellakin jäi. Oli mukamas kaikkea muuta tai sitten ei vaan hotsittanut. Mutta täällä ollaan!

Paljon on tässä reilun vuoden aikana kyllä tapahtunut. Se ehdottomasti iloisin ja paras tapahtuma oli, kun A kosia pamautti eräänä elokuisena yönä kun makoilimme pihallamme ja bongailimme tähdenlentoja. Eli häät tulossa ensi kesänä \0/ Viime heinäkuussa, reilu kolme viikkoa ennen tuota meidän Rodoksen reissua päätti umpisuoleni sitten sanoa sopimuksen irti, ja nyt olenkin umpparia köyhempi nainen. Leikkaus meni oikein hyvin, vatsa ei turvonnut sen jäljiltä paljoakaan ja kivut olivat ihan siedettäviä. Kaikista pahinta oli kun en saanut ruokaa 38 tuntiin - voitte kuvitella millaista tuskaa se on ihmiselle, jolla on pohjaton vatsa ja aina nälkä.

Miss Neulatyyny :/

Vähän jännitti tulevan reissun onnistuminen (tai lähinnä se, että pystynkö mä polskimaan siellä tyrskyissä.. Hyvin onnistui!)

Oli oikein onnistunut reissu, Rodoksen kaupunki on niin ihana paikka että! 

Alkusyksystä havahduin sitten taas siihen samaan tunteeseen, että nyt ei vaan jaksa. Ei töitä eikä oikein mitään muutakaan. Siinä sitten ramppasin työterveyslääkärillä ja -psykologilla, diagnoosina keskivaikea masennus (en nyt tätä ehkä allekirjottaisi...) ja työuupumus. Välillä oli jaksoja, kun en olisi jaksanut käydä salillakaan mutta väkisin vain raahauduin sinne ja itkeskelin sarjojen välissä väsymistäni. Joo, ei ehkä paras idea lähteä tuossa tilassa reenaamaan :/ Monta viikkoahan siinä meni, että sain pääkopan (ja muunkin kropan) kuntoon ja palailin taas töihin. Polven kuntoutuskin eteni hyvin, joskin nuo viimeiset testit jäivät väliin tuon umpparileikkauksen takia. Enpä ole muuten niitä vieläkään tehnyt... 

Enpä sitten loppuvuodesta tehnyt oikein muuta kuin vain reenannut ja kävin töissä. Juhlimiset vähenivät entisestään ja olinkin uudenvuodenpäivänä tietysti heti salilla :)

Tammikuu '14

huhtikuu '14

Mennyt kesä oli kyllä elämäni kurjin ja stressaavin, taisi mennä koko kesäloma vain itkeskellessä omia murheita :( oli niitä hyviäkin päiviä kyllä, ei siinä mitään :) esimerkiksi mökkeilyä A:n mökillä, vakkari lomaristeily, A:n serkun häät, aamulenkkejä, yöfutista, treeniä ja sitä rataa :) Alkukesästä (vai olikohan keväällä...) tein muuten penkkiennätyksenikin, eli huimat 60kg sain nousemaan! Peukut pystyyn että vuoden loppuun mennessä tuo luku alkaa seiskalla :) Kesäkuussa kävin myös pyörähtämässä fysioterapian pääsykokeissa aikuiskoulutuksen puolella, mutta ylläripylläri ei ihan riittänyt rahkeet yli kuudensadan hakijan joukossa ja koulun ovet pysyvät vielä toistaiseksi suljettuina meikäläiseltä. Ehkä ensi vuonna uudestaan?

Yllättäen mulla on ongelmia myös lukossa olevan rintarangankin kanssa :D

Tietysti treeniä treeniä treeniä koko ajan ;)

Rodoksellakin ehdin käydä elokuussa siskoni kanssa, oli aivan mahtava reissu! Sisko varsinkin tykkäsi, kun sai koko ajan olla kuvailemassa meitsin "hyppyharjoituksia" :D

Ekana päivänä.. vielä kovin kalpeana...

Jos joku ei tajua, niin tässä yritetään tehdä kärrynpyörää...

Heippa Rodos,nähdään taas pian <3

Ei.. Mä EN tehnyt lomallani muuta kuin hypellyt rannalla :D

Penikkaongelmatkin sain selätettyä kun aloitin juoksuharjoittelun vähän niinkuin uudestaan, tällä kertaa todellakin pysyttelin niissä sykerajoissa ja vauhtini oli päätä huimaavaa - sauvakävelymummotkin taisivat köpötellä ohitseni... Luulin, että olin jo saanut selätettyä kaikki fyysiset vaivani, mutta... Alkuvuodesta alkoivatkin sitten ongelmat selän kanssa. Alaselkä oli niin maan perkeleen kipeä, ja monien kuukausien tauon jälkeen aloin jälleen käymään fyssarilla. Välillä oli parempia jaksoja, kun selkä oli lähes oireeton, välillä sitten niin kipeä etten pystynyt edes töihin menemään. Tulehduskipulääkkeitä, lihasrelaksantteja, lepoa, "toivotaan että menee pian ohi!"... Eipä mennyt ei. Jossakin vaiheessa ne hyvät jaksot loppuivat, ja selkä oli lähes tauotta kipeä. Olisiko ollut vasta kolmas lääkäri, kun passitti röntgeniin ja verikokeisiin testaamaan löytyykö selkärankareumalle altistavaa geeniä. Viikon ajan sain kärvistellä tuloksia odotellessani, ja teinkin sen virheen että kävin ominpäin OmaMehiläisestä katsomassa. Tämä verikoe kun näytti positiivista tulosta, ja minähän käsitin sen heti niin, että jaahas, se on sitten selkärankareuma meikäläisellä. Meni koko viikonloppu pilalle kun tuotakin murehdin ja eri keskustelufoorumeita selailin lueskellen ties mitä "kauhutarinoita". Työnantajan piikkiin pääsin sitten MRI-kuvaukseen ja mitäs sieltä löytyikään... 

"Yhteenveto: L5/S1-ja L4/5-välilevyissä on sentraaliset pullistumat, jotka eivät kuitenkaan paina hermojuuria."

Eli välilevyn pullistumia parisen kappaletta. Ensimmäinen reaktio oli varmaankin helpotus, että sitä reumaa ei sitten ollutkaan. SItten harmistuin, että hitto vie... Ei tääkään kiva juttu oo. Sitten taas toisaalta, tämä vaiva paranee, reuma ei :/ onneksi kyse on vain pienistä pullistumista, eli leikkausta ei tarvita. Kyllähän tässä menee osa reeneistä uusiksi, ja nyt joutuu ihan aikuistenoikeesti harjoittamaan niitä kuuluisia syviä vatsa- ja selkälihaksia. Mutta mä tuun paranemaan! Sitten joskus :)

Toisaalta tää kaikki tuntuu jollain tapaa ihan hirvittävän ikävältä ja kurjalta, koska...

Ekoihin treeneihin lähdössä, iik!

Eka turnaus, hengissä vielä :D

Pelipäivä, juhlapäivä!

...meitsi on palannut salibandykentille! Nyt vedän tosin nelosdivarissa, kun viimeksi tuli pelattua ykkösessä. Tässä joukkueessa on monta vanhaa joukkuekaveria ja mikä tärkeintä: ihan pirun hauskaa! Kaksi turnausta jo takana ja en voi muuta kuin taputella itseäni selkään että hyvän päätöksen tein. Olen hinkunut takaisin pelikentille jo tämän pari vuotta mitä tässä on ollut taukoa viime leikkauksesta, mutta on vain pelottanut liikaa. Ensimmäisessä turnauksessa olin miltei köntsät housuissa ennen alkuvihellystä, kun pelkäsin että milloin polvi hajoaa uudestaan tai selkä katkeaa. Treenien ja pelien jälkeen ja aikana selkä on kipeytynyt todella paljon, ja nyt onkin sitten salibandy pannassa jonkin aikaa :/ nuo äkkinäiset liikkeet kun eivät todellakaan tee hyvää mun pullistumille... Hitto vie, just kun pääsin vauhtiin! Onneksi noita turnauksia on vielä jäljellä ja pelaaminen on kielletty vain tämän kuntoutuksen ajan.

Eikä ne muutoksen tuulet siihen lopu! Liityin alkusyksystä Aplicon pt-ryhmään! Eli sen sijaan, että treenaisin yksin valmentajan kanssa, on meitä tässä pienryhmässä 8 tyyppiä. Ensimmäinen valmennusjakso kestää sen 5kk, eli tammikuussa loppuu tämä ja sitten voikin miettiä haluanko jatkaa vaiheeseen 2 ja sen jälkeen olisi vielä 3 taso. Mutta tätä pohdin sitten lähempänä tammikuuta, nyt keskitytään olennaiseen eli kovaan treeniin ;) ryhmämme nimi on virallisesti "Voimakkaampi", mutta meidät tunnetaan myös "Pulkannarut kuntoon!" -porukkana :)

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa, otan nyt itseäni taas niskasta kiinni ja jatkan tämänkin blogin kirjoittamista! Toivottavasti joku vielä lukee :)

Siirtyneitä testejä, jalkakipuja, uutta bodycombatia, työstressiä, hermolomaa, punttia, puuroa... onhan näitä!

Että moro moro vaan!

Mennyt taas pieni ikuisuus edellisestä postauksesta - shame on me.
Viimeiset viikot ovat olleet pääkopalleni jokseenkin rankkoja, lähinnä töiden takia. Pari viikkoa mentiin naama niin norsunv*tulla kuin vaan mahdollista, aamuisin sai piiskata itsensä sängystä ylös ja sorvin ääreen. En vieläkään oikein tiedä mikä tökki eniten, työkaverit, pomo vai koko paikka ylipäätään? Ehkä nuo kaikki. Pomokin kyseli moneen otteeseen että mikä nyt on ja minä tietysti vain pudistelin päätäni "muamikäänvaivaakaikkionok". Viime perjantaina pomo sitten kysäisi olisinko halukas lomailemaan tämän viikon kun "näytät olevan loman tarpeessa". Jea, kyllä kiitos mielelläni!
En nyt tiedä kuinka rentouttavaa tämä "lomani" on ollut, kun koko ajan pyörii vaan työasiat mielessä :/
No, olenpahan ehtinyt ottamaan aurinkoa jos ei muuta :D ei sillä, että sitä väriä olisi erityisesti kyllä mihinkään tarttunutkaan... Tänään kävin vetämässä aamuaerobisen pitkästä aikaa ja jösses että oli raskasta! En juossut kuin 28 minuuttia (4,2km) mutta tuntui lähinnä puolimaratonilta. En ole siis pahemmin viime aikoina juossut noiden penikkavaivojen takia, mitä nyt kaksi kertaa tässä kuukauden aikana olen vetänyt HIIT-treenin ja kiitokseksi saanut taas perkeleen kipeät kintut seuraavana päivänä. Viime sunnuntaina kävin tosiaan HIITtailemassa, koko treeniin meni 45 minuuttia alku- ja loppuverkkoineen. Vedin ensin 13 vetoa tasamaalla (juoksua 30 sekuntia, kevyttä hölköttelyä 30 sekuntia) ja päätin loppuun vetää vielä pari kolme ylämäkivetoa. Joo.. Olisikin jäänyt siihen pariin.. piti taas ahnehtia, ja loppupeleissä taisin vetää 7-8 ylämäkivetoa, täysillä tietysti. Mäen päällä näin vain tähtiä ja pelkäsin pyörtyväni kuolevani, mutta eikun lisää vaan! Maanantaina tiesi taas juosseensa :|

Laitoin pari päivää sitten fyssarillekin viestiä niistä puolen vuoden testeistä. Olin haaveillut, että saisin tälle viikolle ajan, niin menisi sitten näppärästi tämän loman kanssa eikä tarvitsisi sitten erikseen pyydellä vapaapäiviä niiden testien takia. Suureksi harmikseni fyssari ilmoitti, ettei hänellä ole mitään elämää ennen juhannusviikkoa, joten testit pidetään nyt sitten juhannusaatonaattona torstaina 20.6. Great :D eivät olekaan sitten enää 6kk testit vaan mitäs tuosta tulee... öö 8kk testit? No, ehdinpähän reenailla tässä hyvin ennen :D

Olin tuossa aiemmin tosiaan parisen viikkoa ilman combattia, juoksua, spinningiä ja jalkatreenejä niiden viheliäisten jalkakipujen takia. Yhtenä päivänä sitten huomasin, että ne kivut olivat siirtyneet tuosta oikeasta kintusta vasempaan. Fyssari tosin oli tällaista aavistellutkin silloin viime käynnilläni. Olen käynyt nelisen kertaa nyt siellä kaverillani hierottavana (murjottavana...) ja etiäpäin mennään koko ajan. Ensimmäinen kerta oli luonnollisesti yhtä helvettiä, ja valehtelisin jos väittäisin sen nytkään tuntuvan pumpulin kanssa sivelyltä.. Mutta eipähän satu niiiiin paljoa enää :D huomenna olisi taas aika, joskohan tästä eteenpäin riittäisi käynti parin viikon välein. Tekisi lompakollekin ihan hyvää, vaikkei kaverillani missään nimessä ole edes kalliit hinnat muihin verrattuna.

ja pikkupikku mustelmia.. ignoratkaa mun ihanat paavot <3

Ylläoleva kuva otettu muistaakseni toisen tai kolmannen hieronnan jälkeisenä päivänä :D

Noin niinkun muuten olen sitten taas suunnilleen asunut Aplicossa, parhaimmillaan tulee käytyä siellä kahdesti päivän aikana. Viime keskiviikkona avattiin sitten salin laajennuspuoli, ja siellähän tosiaan on nyt sitten Suomen ensimmäinen Iron Qube ja PaviGym. Otin eilen kohtalaisen huonon kuvan, mutta jos siitä jotain saisi irti :)

 

Eli tuo keskellä möllöttävä kompleksi on tämä Iron Qube. Mitäs kaikkea siinä voi sitten tehdä? No, melkeinpä ihan mitä vaan :D penkkipunnerrusta nyt ei ehkä.. 

M:n kanssa kokeiltiin tuota heti avajaisten jälkeisenä päivänä, ja oltiinkin kuin lapset leikkikentällä kun tuolla mellastettiin :D huikea juttu, me likey! Uudelle puolelle on kärrätty pari spinningpyörääkin, voisin kokeilla HIITiä sellaisella, jos ei tuo kinttu ärtyisi niin paljoa sitten.

(10.6...)

Että kuinka kauan kestää kirjoittaa yksi blogipostaus? Aika helvetin kauan näköjään :D
Koko viime viikko paiskittiin ylitöitä, tänään jatkui taas... No, onpahan tulossa aika hemmetin muhkee tilinauha muutaman viikon päästä, mutta tässä vaiheessa ei vielä lohduta. Skippasin tänään perinteisen maanantain spinninginkin, kun en vaan jaksanut. Ei sillä, että tämä päätös olisi mitenkään helppo ollut. Mikähän siinä lepäämisessä on niin pirun vaikeeta? Varsinkin, kun tietää levon merkityksen kehitykselle ja palautumiselle jada jada jada.. Jokin inhottava pikku mörkö jaksaa silti pään sisällä huudella sitä läskilaiskapaska-mantraansa.

Jos sitä huomenna sitten combattiin sitten. Mitäs tykkäätte tästä uudesta BC 56 -ohjelmasta? Meitsi oli niiiiin fiilareissa, kun huomasin biisilistassa Italobrothersin Stamp on the groundin siellä <3 meidän ohjaajat olivat koulutuksessa 17.5, ja itse pääsin sitten 19. päivä kokeilemaan uutta ohjemaa viiden ensimmäisen biisin verran. Seuraavalla viikolla mentiinkin sitten koko ohjelma jo. Ihan jees, taidan tykätä tästä kyllä enemmän kuin edellisestä. Haastavampi, minulla kun ei aina toimi kädet ja aivot synkassa :D

Otin muuten silloin lomaviikollani hieman pullistelukuvia! Kai näistä jotain kehitystä on havaittavissa? :)

 Pahoittelut tseilouäässistä :)

Laitoin tuon alimmaisen myös facebookkiin, ja myöhemmin sain sitten eräältä miespuoliselta työkaveriltani kommenttia, ettei sais enää podaa yhtään enempää!1! Anteeksi nyt vaan, mutta tästähän tää vasta lähteekin? Lihaksikkaat naiset on rumia lässynlää. Muutama päivä sitten ihailin kateellisena erästä treenattua naista, ja A totesi vain, että olipas oksettavan näköinen ihminen. Hei oikeesti? Mikä noita miehiä vaivaa? :D
Muutenkin on hassua, että naisten odotetaan vääntävän salilla vain jotain lähentäjiä ja loitontajia laitteessa, sitten loppuun vähän vatsoja ja selän ojennuksia. Minultakin on edellisellä salilla kysytty mm. olenko pituushyppääjä (tein bulgarialaista kyykkyä, ja sitähän ei muut kuin urheilijat tee ;D) tai olenko keihäänheittäjä :D tänks. 

Voisinkin käyttää tämän loppuillan fiksusti, ja tehdä vähän lihashuoltoa. Putkirullailua ja pitkät venyttelyt päälle. Sitä ennen voisi pitkän tauon jälkeen tehdä ensin vähän noita loikkatreenejä, jo olisi pomppu vähän kimmoisampi nyt taas :D testeissä sitten viimeistään valkenee karu totuus... Jos parin päivän sisällä jaksaisi kirjoitella taas, wish me luck :)

No ei mene taaskaan niin kuin Strömsössä..

Oikeasti, mitä pahaa olen tehnyt? :( päätin lopettaa pari viikkoa sitten treenaamiset sunnuntaina viikon toiseen combat-tuntiin, mutta jo salille kävellessäni alkoi polvea juilimaan ikävästi. Tunnin aikana kipu sitten vain paheni koko ajan, hyvä että kotona sain jalkaa enää kunnolla suoraksi.

Maantaina olivat polvikivut onneksi jo poissa, mutta työpäivän aikana alkoikin sitten särkemään säären etuosasta, juuri nilkan yläpuolelta. Mentiin duunien jälkeen M:n kanssa salille, ja olin suunnitellut tekeväni ensin olkapää-ojentaja-hauis -treenin ja sen jälkeen HIITin, mutta ajatuksen tasollehan se jäi. (jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin minähän suunnittelin ensin meneväni power coreen, siitä spinuun, jonka jälkeen vielä salille...). Kotona laitoin heti facebookissa viestiä krempoistani vanhalle joukkuekaverilleni, joka on urheiluhieroja. Vastaukseksi sain, että kyllähän se vähän penikkataudilta kuulostaa ja käski hieromaan jääpalalla useita kertoja päivässä. 

Ja minähän tein työtä käskettyä...

Tiistaina tein töissä puolikkaan päivän, jonka jälkeen käväisin työterveydessämme. No, lekurisetä sitten alkoi höpisemään jotain kirurgista (olin ihan että WTF?!) ja käski varaamaan ajan omalle työterveyslääkärillemme, koska hän on vain sijainen eikä saa laittaa lähetettä mihinkään kirurgille. Saikkua pari päivää, tack och adjö. Minullahan piti olla torstaina ne kauan odottamani (ja pelkäämäni...) 6kk testit, mutta laitettuani fyssarilleni sähköpostia tilanteestani hän tuli siihen tulokseen ettei mitään testejä pidettäisi.  

"Mutta ne penikat lienee syytä aukaista. Tuletko tänne vai käytkö teilläpäin?"

Olin kuullut ja lukenut kauhutarinoita itkevistä miehistä, kun heiltä on hierottu penikoita auki. Toisaalta yritin sitten lohduttaa itseäni, että olinhan juuri läpikäynyt helvetilliset kaksi juurihoitokertaa, että tuskin se hieronta nyt niiiiiiiin kamalaa olisi verrattuna niihin käynteihin.

Minähän käyn siis Töölön Mehiläisessä fyssarilla, samalla tyypillä kuin silloin ensimmäisen leikkauksen jälkeen. Loistava tyyppi ja meillä natsaa henkilökemiat yhteen, niin miksi sitä hyvää vaihtamaan :) joo, joutuuhan sinä aina bussista maksamaan kun ei omaa autoa saati korttiakaan enää ole, mutta se on pieni paha. Päätin siis mennä sinne Töölöön asti tälläkin kertaa. Fyssarilla selitin sitten nuo krempat ja vaivat uudestaan, katsottiin vähän kyykkäämistäni ja sen jälkeen alkoikin helvetti... Pedille makaamaan ja operaatio reisien ulkosyrjien hieronta.

O M F G ! ! ! !

Sanotaanko nyt näin, että tälläkään kerralla mikään ei ollut valmistanut minua siihen tuskien taipaleeseen joka minulla oli edessäni :D

Välillä annettiin reiden "levätä", ja hierottiin pakaraa. Kyynärpäällä. 

Olin hiestä märkä, onnistuin repimään sen allani olevan paperiliinankin palasiksi, lähellä oli etten potkaissut fyssaria naamaan. Ja taisi sitä tulla vähän huudettuakin... Olin myös purrut kättäni, ettei kirkumiseni kuuluisi Vuosaareen asti, ja aika nätiltähän se tassu sitten näyttikin käynnin jälkeen :D

 

huom! tässä käsi näyttää jo suht normaalilta :D

"Joo ei me mitään testejä tehdä tänään."

Öh, enpä ollut niihin kyllä varautunutkaan.. Fyssarin kysyessä koska näkisimme seuraavan kerran, sihahdin hampaitteni välistä "ei koskaan" :D tuon rouhimisen aikana tunsin syvää vihaa miesparkaa kohtaan, mutta sitten kuin taikaiskusta hän kysäisi "ootsä muuten laihtunu?" AWW!

Kiitos, olen kyllä :D

No joo. Enivei. Sain taas noottia ja pienen saarnauksen venyttelemättömyydestä (ja jälleen kerran lupasin pyhästi muuttaa tapojani) ja käskyn mennä seuraavan viikon lopussa hieromaan ne penikat auki. Viikon loppuun asti iisisti, ei siis spinningiä, combattia, juoksua, jalkatreenejä.

Leikkauksesta asti olen kävellyt väärin, eli nilkka on koko ajan koukussa (=staattisessa jännityksessä), eli pitäisi opetella kävelemäänkin taas. Paljon kylmää ja paljon venytyksiä reiden ulkosyrjille ja nilkalle. Alkuviikosta saisi sitten aloittaa taas treenit varovasti ja niitä reiden ulkosyrjiäkin pitäisi käsitellä vielä ainakin pari kertaa. Yes sir.

Perjantaina menin sitten vesijuoksemaan, jotain kun on olisi hyvä tehdä kuitenkin. Meinasi vaan hermot mennä sielläkin, kun mummot vetää neljän rivissä etanavauhtia juoruten samalla naapurin Kerttu-Marketan suonikohjuista, ja toisessa altaassa karjuu uimakoulun penskat. Joo, olen helposti hermostuvaa sorttia, myönnetään :)

No mutta onpahan tullut reenattua nyt yläkroppaa ainakin! Combatissakin kävin vappuaattona, ja ihan hyvin se meni. Koko ajan vain odotti, että iskeekö se kipu missä vaiheessa, mutta turhaan odotin. Noin niinkuin muuten olinkin sitten aivan pihalla kuin lumiukko, edellisestä combattikerrasta kun oli vierähtänyt taas hieman aikaa ja nyt oli kaiken lisäksi vielä miksaustunti vanhoista ohjelmista. No, oli siinä onneksi nykyisestä ohjelmastakin muutama tuttu biisi :)

Loppuilta vietettiin kaveripariskunnan kanssa. Tehtiin herkkupitsaa (gluteenittomalla pohjalla!), jälkkäriksi rocky roadia ja pelailtiin vähän party aliasta. Me tytöt piestiin noi pojat, hitto että oltiinkin hyviä! Käytiin me baarissakin kääntymässä, ja jälleen kerran tuli todettua ettei se paikka ole kyllä meikäläisen juttu selvinpäin. Olin ajatellut nautiskella karpalolonkeroa seuraavan kerran vasta juhannuksena, mutta nyt kun olen ollut jo yli 2kk tippaakaan alkoholia, en ole ihan varma aionko juoda sitten jussinakaan! Inhoan krapulaa ja sitä järkyttävää väsymystä, maanantaina/tiistaina iskevää päänsärkyä.. yh. Menen niiiiin paljon mieluummin treenaamaan la/su-aamuna :)

Perjantainakin olisin mennyt pitkästä aikaa spinningiin, mutta sainkin sitten hieronta-ajan sille kaverilleni. Ja voi jeesus sentään! Oli kyllä taas yhtä tuskaa, huhhuh. Ja sanomistakin tuli... ja paljon! Etureisiäni ei voi kuulemma edes hieroa, kun ovat niin kosketusarat. Että meni lähinnä vain sellaiseksi lihasten lämmittelyksi, vaikka minusta tuntui että jalkoja oltaisiin jyrätty traktorin kera. Ei hjuva. Työtä näissä kintuissa kuulemma riittää - hyvin paljon. Ensi tiistaina joudun siis skippaamaan combatin taas ja menemään sen sijaan kidutettavaksi :( mutta mitäs sitä ei terveytensä eteen tekisi... Mutta joo, kyllähän minä sen myönnän, että liian harvoin tulee venyteltyä. Rullailen sen sijaan tuolla pilatesrullallani, mutta ei sekään ole tarpeeksi. Mutta jos nyt sitten vihdoin ja viimein ryhdistäytyisi, en minä mitenkään liian mielelläni kävisi läpi noita kinttujen hieromisia parin viikon välein.

Sain taas uuden ruokavalion seuraavaksi neljäksi viikoksi. Jollain tapaa olen helpottunut, ettei nyt tarvitse sitä kvinoaa puputtaa - alkoi meinaan jo hieman tympäistä. Mutta bataattia.. Mmmmmmmmm.. Sitä voisin vetää vaikka joka aterialla! Ja nyt, neljän viikon tauon jälkeen saan syödä sen 250g rahkaakin päivässä :) vielä kun juustoa saisi...

heihei kvinoa....

Valehtelisin, jos väittäisin että olen noudattanut ruokavaliota pilkuntarkasti näiden viikkojen aikana. Pakko tunnustaa, että on sitä pitsaakin tullut syötyä. Ja suklaata. Ja rocky roadin seassa taisi olla vaahtokarkkejakin. Mutta olen silti kutistunut, vanhat housut sujahtavat jalkaan ja vaakakin näyttää sellaista miinus viittä kiloa. Iho on parantunut huimasti, osa kiitoksista menee myös ihanille Lushin tuotteille :)
Tästä viikosta eteenpäin saan myös kerran viikossa nauttia sen ihanan cheat-aterian, en vain ole vielä päättänyt että mikähän se voisi olla.
Olen ottanut joka viikko noita kehityskuvia ja kai niissä jotain kehitystä on havaittavissa :)
Ylävartalossa alkaa lihakset erottua selvemmin, jalat nyt ovat tuota inhottavaa pullamössöä vieläkin :(
Kävin tänään aamulla tekemässä piiiitkästä aikaa jalkatreenin, tiedä sitten kuinka hyvä idea oli. Mutkun oli pakko päästä!1!1

Yhden jalan ojennukset 1x16 10kg, 1x12 15kg, 1x8 20kg, 1x20 15kg
Kyykky 3x15 45kg
Bulgarialainen kyykky 2x15 27.5kg
Barbell hip thrust 1x15 60kg, 2x15 65kg
Pakarapotku taljassa 2x20 12.5kg
Yhden jalan koukistukset 1x 16 25kg, 1x12 30kg, 1x8 35kg, 1x20 20kg

Loppuun vielä 30min vatsalihastreeni. 
Sain pari viikkoa sitten myös uuden Nishikin pyöräni, jonka ostin edellisen varastetun fillarini tilalle. Ette usko, miten ihanaa on taas polkea töihin, salille, keskustaan jne sen ainaisen kävelemisen sijaan :D kun ennen kävely salille kesti sen 25-30 minuuttia, niin nyt polkaisen saman matkan alle 10 minuutissa. Ou jea.

Mutta jos sitä nyt aloittaisi sen venyttelyn... ;D

Maanantaisoturit

En ole varmaan maininnut, että rakastan lukemista? Viime viikolla, juuri kun olin aikeissa lähteä kirjastosta, osui silmiini mielenkiintoisen näköinen kirja.

Kyseessähän oli siis Kukka Laakson ja Varpu Tavin kirjoittama "Maanantaisoturit". Mistäs tämä opus sitten kertoo? 

 Eipä mennyt kauaa, kun olin lukenut koko kirjan kannesta kanteen. Aivan loistava teos!

"Useimmat meistä ovat maanantaisotureita, osa ehkä muilta tai jopa itseltään salaa. Maanantaisoturiksi ei synnytä. Maanantaisoturiksi tullaan, kun ollaan epäonnistuttu tarpeeksi monta kertaa. Ja kyllästytty epäonnistumiseen.

Moni tietää oikein hyvin, kuika aloitetaan uusi ja uljas elämä heti maanantaina. Kuukauden ensimmäisenä päivänä. Tammikuussa. Ja viimeistään ainakin sitten, kun viikonloppu, syntymäpäivät, bileet, loma, lomaltapaluu, joulu, vappu, pääsiäinen, imetys, stressi, työt, työttömyys, väärä fiilis, juhannus, rakkaus, ero, tuparit, remontti, projekti, syksy, talvi, kesä tai tämä elämänvaihe on ohi.

Maanantai tulee 52 kertaa vuodessa. Se merkitsee yhtä monta mahdollisuutta lykkäämiseen. Joulukuussa sitten ottaa päähän. Ihan niin kuin viime vuonnakin. Ja sitä edellisenä. Sitten onkin vuorossa se kaikkien maanantaitten äiti - uusi vuosi pyhine lupauksineen.

Miltä kuulostaisi NYT? Juuri nyt toimii parhaiten. Jos vaikka ensin lakkaisit murustelemasta kinkkuvoileipää tämän kirjan sivuille, laittaisit koko opuksen sivuun ja juoksisit korttelin ympäri? Hip ja hei, uusi elämä on aloitettu!"

Kuulostaako tutulta?

"On surullista olla aina se, joka aloittaa uudestaan, joka maanantai, ja jokaisen kuun ensimmäinen päivä. Ja lopulta toteaa lihoneensa entisestään katsoo peiliin ja päättää taas: "Nyt mä kyllä..."

"Hyvät asiat syntyvät hiljalleen. Sinun pitää löytää itsellesi oikea elämäntapa. Ei pakkomielteinen koko elämän kitumo, vaan ruokavalion, treenien ja levon kokonaisuus, jota voit, ja ennen kaikkea haluat, toteuttaa tästä ikuisuuteen.

Jos maanantaista perjantaihin ajattelet vain sitä, mitä "saan syödä lauantaina", eihän se ole mitään elämää! Maanantaista perjantaihin ananasta omassa liemessään, 0,1% rahkaa ja rasvatonta tonnikalaa. Viikonloppuna siideriä, kaljaa, suklaata ja hampurilaisia.

Ei toimi. Ei edes pelkästään matemaattisesti kaloritaulukkoa tuijottaen, puhumattakaan elävästä elämästä.

Jos tällä hetkellä syöt etupäässä valkoista leipää ja pastaa, on varmaan hankala kääntää tottumuksensa parissa sekunnissa 180 astetta, ja ryhtyä totuttelemaan parsakaaliin ja pihviin. Jos nyt et harrasta yhtään liikuntaa, on tolkutonta liioittelua aloittaa kuudella jumpalla viikossa, ja aamulenkit päälle.

Mutta se voi olla tavoite. Muutoksesta pitää tehdä ehdoton, mutta armollinen, pitkän tähtäimen suunnitelma. Tavoitteet kannattaa asettaa kolmen kuukauden, puolen vuoden ja vuoden päähän. Kirjoita unelmasi ja tavoitteesi ylös. Tee haaveestasi konkreettinen projekti, muuten se jää vain ikuiseksi haaveeksi.

Älä unelmoi, että "vuoden päästä olen hoikka", vaan näin: "Kolmen kuukauden kuluttua olen vieroittanut itseni sokerista täysin. Ruokavalioni on terveellinen  ja nautinnollinen. Kuuden kuukauden kuluttua treenaan jo viisi kertaa viikossa. Vuoden kuluttua uusi elämäntapani on pysyvä, ja uusi elämäni alkaa toden teolla."
 

Onneksi itselle olivat täysjyväviljat ja parsakaali ennestään tuttuja, ja treenaaminen oli (tai onhan se vieläkin!) iso osa elämää, muuten olisi voinut olla hieman hankalaa... :) 

 
"Nykyinen fitnessmaailma ja media ruokkivat epätervettä asennoitumista omaan kehoon ja ulkonäköön. Vaaravyöhykkeessä ovat kaikki.  Kaikenikäiset, kaikenkokoiset, sohvaperunat, urheilijat, aikuiset ja lapset, eivät edes mummot ja vaarit säästy.

Liian monet "sairastuvat" jollakin tasolla. Kuntoilijat, urheilijat, tavikset, ohjaajat, valmentajat, mallit, terveet ja epäterveet. Aivan liian monet. Koskaan ei ole hyvä, aina on jotain liikaa tai liian vähän. Tavallinen ratkaisu naisille on riutuminen ja miehille vaikkapa anabolisten steroidien käyttö.

Teinitytöt ostavat hedelmäisiä vauvanruokasoseita hedelmien sijaan. Koululaiset jättävät väliin kouluruokia ja aikuiset lounaita. Illalla työnnetään sitten pää spagettikattilaan,
kun nälkä on jo liian kova.

Saliäijät tahtovat isoiksi tai kireiksi hinnalla millä hyvänsä. He treenaavat itsensä liian kireiksi ja luiseviksi tai hankkivat kiellettyjen aineiden käytöllä  itselleen impotenssin ja tissit. Niin tai näin, he onnistuvat treenaamaan itsensä epämiehekkäiksi, vaikka päämäärä oli tulla Conan Barbaariksi.

Nuoret naiset laihduttavat ja treenaavat itseltään pois kuukautiset, rinnat, itsetunnon ja elämän. Vaikka tarkoitus oli tulla kauniiksi ja hoikaksi, mutta muodokkaaksi naiseksi.

Kun kaikki huomio kiinnittyy vain omaan napaan ja peilikuvaan, katoaa ympäriltä koko muu elämä. Miltä minä näytän tänään? Mitä pienentävää, mitä suurentavaa, laihduttavaa, oksettavaa minä tänään söisin? Minä, minä, minä. Ja mitä enemmän sinne peilikuvaan upotaan, sitä pahemmin sairastutaan."

True story.

 "Terveellisesti ja oikein syöminen ei ole vaikeaa. Aluksi se vaatii kieltäytymistä. Kaikkein tehokkain laihdutuskeino maailmassa on: "Ei kiitos!". Keino on mitä yksinkertaisin, ja kaikki sen tietävät. Mutta kuinka moni oikeasti noudattaa?

Kun olet valinnut keinot, sinun ei tarvitse riutua tai kitua, kyse on vaihtoehdoista ja valitsemisesta. Kyse on aina siitä, kuinka paljon haluat päästä tavoitteeseesi.

Jos haluat rasvaa pois kehosta, sinun pitää osata kieltäytyä: "En tule kaljalle, en ota jäätelöä, en halua sokeria, en ota voileipääkään, kiitos vaan. Ei kiitos!"

Ehdottomuus aloitusvaiheessa on tärkeää. Tuhti herkkupäivä kerran viikossa on liikaa, ja pilaa helposti kokonaisuuden. Puhumattakaan siitä, että käyt baarissa ja vedät
illalla kaksin käsin kaljaa ja aamulla krapulaan Bic Mac -aterian. Se pilaa koko seuraavan viikonkin.

Alussa et voi sanoa "kyllä, ehkä, jos nyt tämän kerran". Sinun on sanottava "ei!". Vasta sitten kun elämänmuutoksesi on muovautunut pysyväksi elämäntavaksi, voit tehdä poikkeuksia, ja sanoa joskus vaihteeksi "kyllä kiitos!",

"Tietysti myös liika kurinpito ja jatkuva tappelu itseään vastaan aiheuttaa retkahduksia ja vielä syvempiä morkkiksia. Tasapainoilu on hankalaa, mutta mahdollista. Mutta miten olla tiukasti kurissa olematta mielisairas? Kumpi on parempi: hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on (vaikka oikeasti inhoaisi), vai olla  hyväksymättä ja haluta aidosti kehittyä?

"Kyllä joskus saa vähän laiskotella ja herkutella" on ihan hyvä periaate, jonka avulla voi nähdä kokonaisuuden helpompana. Ei tarvitse kerralla muuttaa kaikkea, etenkin
kun puhutaan elämäntavasta eikä kuureista.

Mutta erityisesti alkuvaiheessa on paras olla ehdoton. Niinpä Maanantaisoturi aloittaa kokeilemalla, miltä tuntuu sanoa: "Ei kiitos."

Mutta jos nyt kuitenkin, kaikesta vilpittomästä yrittämisestä ja tahtomisesta huolimatta tuli mässäiltyä, ei se mitään. Turha paheksua itseään kuoliaaksi, ihminen se on Maanantaisoturikin. Seuraavan viikonlopun jäljiltä et varmastikaan kaipaa samaa morkkista, joten tulta päin!


Oikeasti. Lukekaa tämä kirja, suosittelen lämpimästi :)
Hieman yli puolet kirjasta käsittelee ravintoasioita, loput sitten lähinnä kahvakuulaharjoittelua (toinen kirjoittaja Kukka Laaksohan on kahvakuulaurheilun maailmanmestari sekä kahvakuulavalmentaja).
Jos ei kirjastosta löydy, niin esimerkiksi booky.fi ja cdon.fi myyvät tätä :) (huom. eivät ole mainoslinkkejä, no worries ;D)

Facebookissa on myös oma ryhmä :)

HIITillä päivä käyntiin!

Olisihan se pitänyt arvata, että suunnitelmat menee uusiks :D
Eli ei me sinne Korkeasaareen asti päästy tänään, mutta huomenna sitten! Voisi samalla käydä Stadiumissa katsomassa jos löytyisi jotain kivoja treenivaatteita... (ihan kuin niitä edes tarvitsisin, voisin joku kertaa kuvata mun treenivaatekaapin sisällön niin ymmärtäisitte :D niillä vaatemäärillä pukisi helposti kaksi joukkuetta edustuskuntoon...)

Aamulla kävin kuitenkin tekemässä taas HIIT-treenin juoksumatolla. Tällä kertaa pidin kovat vedot ja palautukset samanpituisina, eli 30 sekuntia molemmat. Omaksi yllätyksekseni vedin kaiken lisäksi 30 vetoa edellisen 23 sijaan :) 
Aamiaisen olisi tietysti voinut syödä vähän aiemmin, nyt välissä oli vain reilu 1,5h ja välistä meinasi kaurapuurot nousta ylös. Yhhyh. Mutta hengissä selvittiin tuostakin! Muistutin lähinnä uunissa käynyttä kinkkua treenin jälkeen, hieman pukkasi sitä kuuluisaa soijaa.

Kotona väsyttikin sitten oikein urakalla, joten pakkohan ne oli päikkärit vetäistä. Käytiin sen jälkeen A:n kanssa kaupassa ja kahvilla (eli minä katsoin kun A joi kahvia ja söi syntisen hyvän näköistä kakkua :( ). Tarkoituksenani oli nyt illalla käydä tekemässä vielä rinta-selkätreeni, mutta koska siinä päivällä ei muutakaan tekemistä ollut niin hoidin senkin sitten alta pois :)
Uudessa ohjelmassani ei ole ollenkaan penkkiä tangon kanssa, mutta käsipainojen kera kylläkin. Ja huhhuh että saakin hyvän tuntuman kohteeseen! Nuo kässärit kun saa niin paljon alemmas kuin sen tangon, hyvin pääsee lihas venymään :D

Eilen illalla kokeilin taas pitkästä aikaa miten onnistuu tuo jalan yliojennukseen saaminen (eli kantapää irti lattiasta istualtaan). En tiedä kuvittelenko nyt omiani, mutta sain tuon leikatun kintun kantapään kunnolla ilmaan! Tai siis kunnolla ja kunnolla, olosuhteet huomioiden ;)
Tuntuu että nyt viime aikoina koko koipi on mennyt parempaan suuntaan, vaikka sen kummemmin en ole mitään edes tehnyt. Pari päivää sitten tein reiden ojennuksia kilon nilkkapainon kera, ja sen jälkeen on polvi ollut jollain tapaa parempi :)
Ehkä tästä innostuneena koukistelen kinttua vähän lisää vielä tänään.. :D

I'm not saying it's going to be easy, I'm saying it's going to be worth it

Hei oikeesti, miksi tää kirjoittelu on ollut niin perhanan vaikeeta viimeiset öö neljä kuukautta? Joka päivä sitä ajattelee, et tänään voisi postailla jotain, mutta kas kummaa kun sitten tulee vähän spinningiä, punttitreeniä, päikkäreitä, oho kello on jo 23 emmää enää mitää jaksa!1

Eli sorpat. Miljoonannen kerran.

Täällä on vähän muutoksen tuulet puhaltaneet.. Eli otin vihdoinkin itseäni niskasta kiinni ja aloitin sen kuuluisan muutoksen. Toisin sanoen tässä on 3kk helvetin kovaa duunia edessä. Jjjjep. Uusi ruokavalio ja uusi treeniohjelma. Ammattilaisen tekemänä. Iik.
Tänään olen noudattanut tätä uutta ruokavaliotani tasan viikon, ja paino on pudonnut hieman päälle 3 kiloa jo. Nesteitähän tässä ensin lähtee, mutta silti! Ei voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun vanhat housut menee jalkaan ja mistään ei purista!
Mutta ei sillä, ei voi väittää että tämä mitenkään liian helppoa olisi meikäläiselle ollut. Häpeillen tunnustan, että eilen tirautin pari kyyneltäkin kun teki niin kovin mieli kaikkea kiellettyä :(
Ensi viikolla tulee ruokavalioon hieman muutoksia viikoille 3 ja 4, ja tämän neljännen viikon jälkeen tulee se kauan odotettu, ihana cheat meal <3 vielä pitäisi vaan keksiä, että mikähän tämä minun cheattiateriani oikein olisi...
Olen ehkä hieman yllättynyt miten hyvin olen "pysynyt ruodussa", yhtään en ole herkutellut! Tosin viime viikolla tapahtui pientä lipsumista juuston muodossa - nautin riisikakkuni parin juustosiivun kera ja tämähän on no no :(
Että onkin ikävä juustoa.. ja maitoa.. ja leipää.. Mutta olin ehtinyt jo unohtaa miten pirun hyvää bataatti on! Omnomnom.

meal prep time!

Pääsiäissunnuntaina olin illalla yksin salilla, ja kehtasin räpsiä vähän kuvia näistä mun pulkannaruista :D eli tästä lähdetään...

Yök noita jalkoja, joita voi erehtyä myös ratapölkyiksi luulemaan :/ MUTTA! Paremmat kintut, täältä tullaan :)

Meillä onkin A:n kanssa tämä viikko lomaa, ja mihinkäs muuhun ihminen sitä lomansa käyttäisi kuin treenaamiseen? :D
Maanantaina kävin aamulla tekemässä viikon toisen HIIT-treenin juoksumatolla sillä aikaa kun A teki salin puolella oman treeninsä. Tarkoituksena olisi vetää 20-30 vetoa, kova osuus 30s ja palautus sitten 60s. Koin tuon minuutin palautuksen turhan pitkänä, joten lyhensin lepo-osuudet 40-45 sekuntiin. Minun piti vetää se 25 vetoa, mutta 23:n kohdalla oksennusta pidätellen totesin sen riittävän ekalle kerralle :D olen ennen vetänyt tuota HIITiä ulkona kesäaamuisin, mutta olin silti unohtanut miten kovasta treenistä onkaan kyse. Me likey!
Kävin myös parin viikon tauon jälkeen taas power coressa, ja ai että kun sai taas kivan poltteen vatsaan! Ja kyllä tuntuu vieläkin... Eväät ja kirja mukaan, sitten taas 1,5h rötväilyä ihanalla nahkasohvalla ennen cardio spinua. Nyt uuden treeniohjelmani myötä sain sanoa heipat spinning+puntti -combolle, eli ei enää samalle päivälle noita treenejä. Normaalistihan olisin tuon spinun jälkeen käynyt vielä pumppaamassa vähän rautaa, mutta sekin jäi sitten :/

 

Kotona rullailin kuitenkin vielä 15 min pilatesrullalla koko kropan läpi (aisaatana). 

Eilen kävin sitten aamulla 55 minuutin spinningissä, ja iltapäivällä oli taas ihanan bodycombatin vuoro. Syystä tai toisesta tunnilla tuntui olevan vain puolet normaalista osallistujamäärästä, mikä oli kylläkin vain positiivinen juttu. Ohjaaja pystyi paremmin seuraamaan tekniikoita ja korjailemaan kun virheitä tehtiin. Mekin siirryttiin M:n kanssa sieltä takarivin vakkaripaikoilta suoraan toiseen riviin :D hieman kyllä hirvitti välillä katsoa itseään, kun edessä ja sivulla oli peilit.. yleensä kun sieltä takarivistä ei edes näe vilaustakaan itsestään peilistä :D
Mutta taisin tehdä ensimmäistä kertaa ikinä ne sivupolvet (kylkipolvet, mitkäs nää nyt oli oikealta nimeltään??) kun tänään on kyljet kipeänä. Vielä pitää treenata niitä hyppypolvia, nyt tiedän miten ne pitäisi tehdä, mutta jostain syystä ei mene käsky aivoista sinne jalkoihin asti ja näytän lähinnä pomppivalta hirveltä niitä tehdessäni. Illalla rullailin taas pilatesrullan kanssa jalkoja auki, piru vie että on kivuliasta hommaa! Mutta niinhän se menee, että mitä enemmän sattuu, niin sitä enemmän pitäisi rullailla..

Olen yleensä pitänyt keskiviikon lepopäivänä, mutta ajattelin tällä viikolla treenailla hitusen enemmän kuin normisti (kerta loma eikä ole duunit rasittamassa :) ) ja kävin aamulla tekemässä kunnon jalkatreenin. Joo'o, kyllähän se meinasi laattaamiseksi mennä taas. Me likey!

yhden jalan ojennukset 3x15 20kg
kyykky 3x12 50kg
bulgarialainen kyykky 3x12 30kg
hip thrust 3x15 60kg
yhden jalan prässi 2x15 kelkka +40kg
yhden jalan koukistukset 3x15 30kg

Eli kuten voi huomata, ovat jalkatreenin osalta sarjapainot nousseet taas hieman :)
Parempi onkin, sillä huomenna on tasan kaksi viikkoa aikaa niihin puolivuotistesteihin! Ai että jännittääkö? Samat fiilikset taas kuin ennen niitä 3kk testejä, mitä jos en olekaan vahvempi kuin viime kerralla ja sitä rataa. Kamalat paineet taas! Hmph. SIlti kuitenkin osa minusta tietää, että tulee hyvät tulokset kerta tässä on reenattukin hullun lailla, mutta jokin osa silti jaksaa epäillä :/
Vedin tänään alkulämpäksi muutamat loikkasarjat (viimeksihän olen loikkinut siis joskus öö tammi-helmikuussa?) ja yllättävän kimmoisa oli kyllä pomppu! Silti vähän pelottaa nuokin niiden testien osalta... No, eipä voi syyttää kuin itseään jos (kun?) tulee surkeat tulokset.

Ai niin! Kävin silloin pääsiäisen aikoina vetämässä toisen juoksulenkkini ulkona, tällä kertaa juoksin 6 km 39 minuutissa! Vuhuu! Ei tuo sinänsä (tai siis todellakaan :D) ole kummoinen aika tai matka, mutta minä osaan arvostaa vähääkin :D eikä tuostakaan pääse kuin ylöspäin! Juoksu tuntui ihanan helpolta (mitä polveen tulee), mutta sykkeet olivat taas vähän turhankin korkealla. Kai sitä huonon kunnon lisäksi innostuu maisemistakin sitten niin paljon.. 

Tänään oli myös juurihoito vol. 3. Vaikka edellisessä postauksessani kirjoitinkin tästä tulevasta käynnistäni, ja toivoin että se tulisi myös olemaan viimeinen, niin ehei..Pilalle meinasi tosin tämäkin käynti mennä, kun puoli ysin maissa soi aamulla puhelin. En koskaan vastaa outoihin/tuntemattomiin/yksityisiin numeroihin, mutta onneksi tunnistin numeron ennen kuin ehdin vetää punaista luuria. Täti se siellä soitteli ajanvarauksesta, ja kertoi että tämän päivän aikani jouduttaisiin perumaan, koska hammaslääkärini oli sairastunut. Mutta ei siinä mitään, voisimme varata elokuulle uuden ajan! "Onneksi" hammas oli alkanut oireilemaan muutama päivä sitten, joten ilmoitin ettei tuo elokuu tulisi kuulonkaan vaan lekuriin olisi päästävä asap. Onneksi sieltä löytyi sitten aika, jota jäin kauhunsekaisin tuntein odottamaan. Kävin salilla tekemässä sen jalkatreenin, ja kotiin päästyäni olikin enää tunti aikaa syödä, käydä suihkussa, kammata naama ja ajaa 10km päähän sinne hammaslääkäriin. Yritin lahjoa A:ta vaikka millä keinoin ettei tämä veisi minua sinne, yritin kotipihassakin vielä vähän hannailla :( kädet vaan tärisivät kun mietin tulevaa koitostani. Noh, päästiin sitten hammaslääkärin parkkipaikalle, mutta kyllä siinä hieman aikaa meni ennen kuin sain ahterini autosta ulos :D
Myönnän, ettei ollut itku kaukana kun odottelin siinä penkillä omaa vuoroani :/ 
Mutta kuinkas kävikään? Tämä kolmas käynti oli yksi miellyttävimmistä hammaslääkärikäynneistäni ikinä! Lääkäri oli aivan erilainen kuin tämä toinen täti ja sain kunnon puudutuksetkin (jotain se adrenaliinistakin höpisi siinä pistellessään..). Totesi vielä, ettei minulla kovin matala kipukynnys taida olla kun en niihin puudutuspiikkeihin reagoinut millään tavalla. Hei please, ne puudutuksethan nyt on ehkä aika piece of cake siinä koko touhussa :D ikävintä tuossakin käynnissä taisi olla huulirasvan unohtuminen (tuntuu aika ikävältä rohtunein huulin olla suu auki se 40min yhtä soittoa) ja yhdessä vaiheessa jotain aivan kamalan makuista ainetta valui kurkkuuni ja yritin vain olla vahingossakaan nielaisematta sitä. Silmiäkin vallan kirveli, hyh. Niin ja kun ripset osuivat ikävästi niihin laseihin :D se jos mikä oli ikävää! (first world problems, eh?)

Huomenna olisi aamulla tarkoitus käydä vetäisemässä HIIT-treeni ennen kuin lähdemme Korkeasaareen A:n kanssa. Illalla sitten vielä tekemään selkä-rintatreeni. Hitto että maistuisi joku Picnicin ihana patonki, tai frozen yoghurt.. mutta kun ei niin ei. Tunnollisesti kannan omia eväitä mukana ja kuolaan labbiksen tavoin katsellessani A:n syömisiä :(

Mutta, kuten otsikossakin jo luki: "It's going to be worth it."

kuva